2014/03/30

Rimma + kamera = Rimma Photography (arvonta!)

Ehkä teistä suurin osa onkin jo hoksannut tuohon blogin yläpalkkiin tulleen "Rimma Photography"-linkin. Nyt kun valokuvaustoimintani on virallista, ajattelin väsätä esittelypostauksen minusta itsestäni kuvaajana ja valottaa vähän taustoja, kuinka tähän tilanteeseen on päädytty.

Moikka moi, teidän tuttu Rimma täällä hei vaan. Olen harrastanut valokuvaamista, öö, koko elämäni (ensimmäinen oma kamerani oli sellainen mustapunainen söpöliini), mutta joululahjaksi saadun järjestelmäkameran myötä vuonna 2007 tämä puuha lähti kipuamaan ihan uusiin sfääreihin. Reilut kaksi vuotta sitten löysin vihdoin ja viimein järkevän kanavan, johon näitä ainaisia arki- ja etenkin matkaotoksiani pääsin purkamaan, kun tämä rakas pikkuruinen pilvilinnablogini näki päivänvalon. Niistä ajoista on jo tultu kauas ja tuntuu, että kuvaamisessa kehittyminen tapahtuu välillä melkoisin harppauksin, kun vain jaksaa harjoitella, harjoitella ja harjoitella. Valmistahan ei tässä touhussa tule koskaan, mutta toivotaan, että kehityssuunta on jatkossakin ylöspäin!

Olen jo vuosikaudet kuvaillut ystävien ja perheen juhlia, itse juhlakaluja ja vaikka sun mitä potretteja. Mutta kun aloin saada tasaiseen tahtiin myös blogin lukijoilta kuvauspyyntöjä, päätin tarttua härkää sarvista. Ajoittaiset epätoivon ja vaatimattomuuden puuskat ovat toki vallanneet mieltä ja olen harva se päivä pohdiskellut, että onko minusta tähän? Ainakin joku tuntuu täyteen buukatun kuvauskeikkakalenterini perusteella uskovan kykyihini (perheen isäksi), joten päätin sitten minäkin antaa itselleni mahdollisuuden!

Niin se sitten syntyi. Minun sivutoiminen lempilapseni. Rimma Photography. Loppu on toivottavasti historiaa.

 
Tällä hetkellä olen keskittynyt kuvaamaan potretteja, niin pariskunnista, lapsista, perheestä kuin lemmikeistäkin. Lisäksi esimerkiksi tuotekuvaukset sun muut promojutut kiinnostaa ehdottomasti! Valitettavasti ainakaan tällä hetkellä en dokumentaarisia hääkuvauksia tee ollenkaan, joten niiden kanssa suosittelenkin kääntymään esimerkiksi meidänkin häämme kuvanneen Tuomaksen suuntaan. Sen sijaan kihlakuvat, Trash The Dress- tai hääpotretit ovat myös meikäläisen heiniä.

Jotta tässä kilometrilätinässä olisi jotain järkeä, niin julkistan nyt ainakin omasta mielestäni aika kivan arvonnan (kukin toki arvioikoon onko tämä nyt huikeeta vaiko totaalikatastrofin ainekset kasassa).

Arvon siis yhden (1) tunnin mittaisen potrettikuvaussession teidän lukijoideni kesken! Eikä kuulkaatte haittaa, vaikka et asuisi pääkaupunkiseudulla. Voit nimittäin silti osallistua pienin laitaehdoin! Kuvaus tullaan siis joka tapauksessa suorittamaan joko täällä Helsingin seudulla tai sitten jos kohde osuu reitille Helsinki-Lahti-Jyväskylä-Kuopio-Oulu-Kuusamo-Suomussalmi-Kajaani niin voidaan sopia se muuhunkin paikkaan sille ajankohdalle, kun niillä huudeilla tulevana kesänä liikuskelen. Toki jos voittaja on valmis maksamaan minun matkakulut, niin haalaudun kameroineni vaikka Inariin tai Timbuktuun. Eli kannattaa miettiä osallistuessasi onko kuvaus mahdollista järjestää kyseisen reitin varrella tai sitten täällä Helsingin seutuvilla. Toki voit osallistua ja lahjoittaa arvontapalkinnon vaikkapa Helsingissä asuvalle serkulle. Sinä päätät!

Osallistuaksesi tähän ainutkertaiseen arvontaan sinun tulee siis:

a) Tykätä valokuvaussivustostani Facebookissa.
b) Jättää kommentti voimassaolevalla sähköpostiosoitteellasi varustettuna tähän postaukseen ja kertoa kommentissasi millaiseen kuvaukseen haluaisit mahdollisesti voittamasi lahjakortin käyttää, sillä minä olen utelias sielu.

Osallistumisaikaa on tasan viikon verran eli tulevan viikon sunnuntaihin 6.4.2014 klo 23.59 saakka. Arvon (toivottavasti) onnellisen voittajan sitten heti seuraavan alkuviikon aikana!

Ei muuta ku lykkyä pyttyyn pullat ja murut!

PS. Jos haluat tehdä aloittelevalle kuvaajalle ison palveluksen, niin tätä saa jakaa. Kiitos ja kumarrus!


2014/03/29

My first ink

Tatuointini taustoja ei varmaankaan tarvitse kovinkaan paljon selitellä. Kyllä te blogini seuraajat jo tiedätte minun aatokseni ja yhden tärkeimmistä elämänarvoistani. Tiedätte, että minun silmissäni kaikki elämä karvoihin katsomatta on samanarvoista. Tiedätte varmasti myös sen, että tästä samaisesta syystä olen ollut yli puolet elämästäni kasvissyöjä, eikä paluuta valitsemaltani tieltä ole. Kukaan meistä ei tietenkään ole täydellinen, mutta uskon, että jokaisen yksilön pienilläkin teoilla on merkitystä. Siitä tämä lähelle sydäntäni tatuoitu lause minua muistuttaa, joka päivä.

We are all the same.

 
Tekstin ihooni taiteili ihan uskomattoman huikea tyyppi nimeltänsä Leena Lumilampi.
Voin täysin varauksettomasti suositella! Ja niin suosittelee myös sisko.

Ihanaa viikonloppua ystävät!

EN // My first tattoo. We are all the same.


2014/03/27

Tervetuloo Helsinkiin

Blogiani sen alkuajoista lähtien seuranneet muistavat varmasti, että ennen kuin pari vuotta sitten päädyimme ostamaan asunnon Espoosta, etsimme omaa kotia kuumeisesti Töölöstä. Oman Töölö-kodin kanssa ei kuitenkaan tärpännyt ja löysimme lopulta itsemme tyypillisestä espoolaisesta pientalolähiöstä. Hyvä näin, sillä nyt meillä on oma piha, tilava asunto, pian valmistuva ullakkomakkari/studio (jee!!!) ja alle vartin matka tallille. Töölössä meillä olisi ollut Töölö, 45 neliötä ja ainainen ongelma autopaikan metsästyksessä.

Mutta kaikista näistä järkisyistä huolimatta, Töölö-rakkaus ei ole koskaan ihan täysin hälvennyt. Etenkin keväisin se nostaa päätään, kun Helsingin puistot alkavat herätä pitkän talven jälkeen eloon, Manskun asfaltti polttaa ja ratikkakiskot kolisee. Vaikka tätänykyä ihan tyytyväisiä espoolaisia olemmekin, niin onneksi se Töölö rantakallioineen on tuossa vieressä. Puolen tunnin bussimatkan päässä.




Tervetuloo Helsinkiin!

******

IG Travel Thrusday on viikottainen kokoelma blogipostauksia. Tempauksen viralliset järjestäjät Suomessa ovat KaukokaipuuRunning With Wild Horses sekä Destination Unknown. Lisää tempauksesta voit lukea täältä. Kaikki postauksen kuvat on otettu Samsung Galaxy S4 - matkapuhelimella ja minut löydät Instagramista nimimerkillä @rimmanen.

EN // Welcome to Helsinki. Beautiful capital of Finland. These photos have been taken by
Samsung Galaxy S4 and the post is part of the Instagram Travel Thursday. You can read more about IGTT from here and you can find me from the Instagram by name @rimmanen.

2014/03/26

Eilen

Että tämmöistä meininkiä oli eilen täällä päässä Suomen maata. Luulisi, että kun kevätaurinko lämmittää, niin trio olisi innokkaana ulostautumassa kanssani. Mutta ei. Kaivoin talutusnuorat kaapista ja heilutellessani niitä ilmassa sain osakseni Pullanderilta alla olevan katseen. Neiti Pullava ei edes kylkeään viitsinyt kääntää. Pökö sen sijaan yritti esittää neuroottiseen tyyliinsä välinpitämätöntä ja Pupu vain maastoutui syvemmälle peittomajansa uumeniin. Jep.

Kaivauduin sitten minäkin kirjan kanssa kostoksi lempparinurkkaani muhimaan. Kokeillaan tänään uudestaan, josko meikäläistä lykästäisi ja saisin kuin saisinkin itselleni lenkkiseuraa talven veltostuttamista sohvaperunoista (jollaiseksi luen myös itseni). Ensi viikolla minulla alkaa muuten huomenlahjaksi saatu crossfit-kurssi. Mitähän siitäkin tulee? 

2014/03/24

Upean pariskunnan potretit

Kiitos eilisen vesisateen, meikäläisen digipimiö kävi koko illan kuumana. Siellä valmistui tämän upean esikoistaan odottavan pariskunnan viikonloppuinen potrettikuvaussessio, josta sain luvan jakaa pienen maistiaisen teillekin. Onkohan olemassa mitään kauniimpaa, kuin raskaana olevan naisen kasvoilta hehkuva onni ja tulevan isän innosta tuikkivat silmät? En tiedä, mutta ainakin tästä pariskunnasta loisti onni taatusti kilometrien päähän. Toivottavasti se välittyy myös ruutujen sinne puolelle näiden kuvien myötä!


Kiitos tuhannesti, että sain kunnian tulla ikuistamaan tätä ainutkertaista elämänvaihettanne!

Mukavaa alkanutta viikkoa ystävät!

EN // Beautiful maternity photoshoot from last weekend.

Photos: 
Olympus OM-D E-M1
M. Zuiko PRO 12-40mm f2.8
M. Zuiko 25mm f1.8
M. Zuiko 45mm f1.8


2014/03/23

Aurinkoinen Espoo

Kevät ja aurinko houkutteli meikäläisen eilen nappaamaan kameran sekä Pullanderin kainaloon ja lähtemään tuijottelemaan iltapäivän valossa kylpevää Espoon ihmemaata Olympuksen etsimen läpi. Kuvista välittyvä lämmin tunnelma on silkkaa huijausta, sillä tuuli niin, että tukka tutisi pipon alla ja näpit oli hanskoista huolimatta semi-kuoliossa. Koirakin piti välillä pelastaa takin sisään lämmittelemään "vienoa" maaliskuista tuulahtelua. Vaikka kyllähän se aurinkokin totta puhuen lämmitti paikka paikoin jo aikas ihanasti, kun löysi sopivan tuulensuojan autiolta rantakallioilta. Jumahdettiin possun kanssa sinne pitkäksi toviksi istuskelemaan ja ihastelemaan hileisen näköistä merta pian koittavasta kesästä haaveillen.

Pari viikkoa sitten sukellettiin meidän takapihalta alkavaan ikivihreään keskuspuistoon, mutta nyt mennään tosiaan vähän eri huudeille retkelle. Tervetuloa minun kotikaupunkiini Espooseen.

Espoo_Suomiretki_Finland-1
Espoo_Suomiretki_Finland-4 Espoo_Suomiretki_Finland-6 Espoo_Suomiretki_Finland-2 Espoo_Suomiretki_Finland-3 Espoo_Suomiretki_Finland-5 Espoo_Suomiretki_Finland-8 Espoo_Suomiretki_Finland-7 Espoo_Suomiretki_Finland-9 Espoo_Suomiretki_Finland-17 Espoo_Suomiretki_Finland-11 Espoo_Suomiretki_Finland-12 Espoo_Suomiretki_Finland-23 Espoo_Suomiretki_Finland-20 Espoo_Suomiretki_Finland-16 Espoo_Suomiretki_Finland-13 Espoo_Suomiretki_Finland-24 Espoo_Suomiretki_Finland-19 Espoo_Suomiretki_Finland-25 Espoo_Suomiretki_Finland-18 Espoo_Suomiretki_Finland-14 Espoo_Suomiretki_Finland-10 Espoo_Suomiretki_Finland-26 Espoo_Suomiretki_Finland-27 Espoo_Suomiretki_Finland-28 Espoo_Suomiretki_Finland-29 Espoo_Suomiretki_Finland-22 Espoo_Suomiretki_Finland-30

Väsynyt pieni kuvausassari sai poikkeuksellisesti matkustaa lyhyen kotimatkan auton etupenkillä. Huomatkaa miljoonat pienet saviset tassunjäljet, jotka saatoin vahingossa unohtaa pyyhkiä kunnolla pois (ei kerrota nuista Jiille..). Minun sunnuntai jatkuu nyt vauvamahakuvauksen merkeissä, josta toivon mukaan tippuu ainakin portfolion puolelle muutamia otoksia. Ehkä myös blogiin, mikäli se mallille sopii.

Nyt ei muuta ku se on moro ja rentoa sunnuntaita!

EN // Few photos from my home town Espoo, Finland. 
#suomiretki

Photos: 
Olympus OM-D E-M1
M. Zuiko PRO 12-40mm f2.8


2014/03/21

Ystäväkirja - nyt saa kysyä!

Eilen vietin viikon ensimmäistä tallivapaata iltaa, jonka käytin tehokkaasti väkertämällä blogiin uuden bannerin. Omaan silmään se vaatii vähän totuttelua, kun edellinen oli melkein parin vuoden ajan paikoillaan, mutta päätin nyt kokeilla jotain, joka on samassa linjassa valokuvaussivustoni ulkoasun kanssa ja liittyisi enemmän blogin pääaihepiiriin, eli reissaamiseen. Bannerin kuva on otettu samaisesta spotista Uuden-Seelannin Glenorchyssä läheltä Queenstownia, kuin tässä postauksessa oleva meikäläisen perusperjantaivirnistys.

Sain Miialta haasteen, joka taitaa olla ensimmäinen piiitkään aikaa mihin sain aikaiseksi ottaa osaa. Vastaukset hieman karsittuun kysymyspatteristoon voitte lukea alta. Sen sijaan, että olisin jakanut haasteen eteenpäin toiselle bloggarille, päätinkin heittää pallon teille armaat lukijat. Nyt saatte oikein luvan kanssa tentata meikäläistä kunnon vanhanliiton ystäväkirja tyyliin. Jättäkää siis kommenttiboksiin kysymyksenne, niin minä vastaan niihin joihin uskallan. Jos mitään kysyttävää ei ole, myös postaustoiveet tai muut risut sekä ruusut on kivoja. Lupaan teille superin arvonnan kiitokseksi lähiaikoina!

Queenstown-2