Reissubloggarin tärkein matkakumppani

Kirjoituspaikka: Tanote Bay, Koh Tao, Thaimaa

Omissa silmissäni kertomukset autioista hiekkarannoista, kaupunkien päättymättömistä valomeristä tai valaiden bongaamisesta ovat pelkkää sanahelinää, mikäli niiden tueksi ei löydy kuvamateriaalia. Toki näillä tarinoillakin on aikansa ja paikkansa, mutta jo vanha kansa ties sen; kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kenellekään ei siis varmasti tule yllätyksenä, että meikäläisen mielestä reissarin tärkein esineellinen matkakumppani on kamera (sen passin ja luottokortin lisäksi)! Mikä tahansa kamera periaatteessa käy, sillä parhaat kuvat syntyvät luonnollisesti juuri sillä kapineella, joka sinulla sattuu olemaan ainutkertaisen hetken koittaessa käsissäsi. Hyvän kuvan ei aina tarvitse olla superlaadukas. Tärkeintä on mielestäni, että kuvaa kertoo oman tarinansa. Esimerkiksi veljeni otti viime kesänä tyttärestään perheemme mökillä ihan huikaisevan hienon kuvan kännykällänsä. Sitäpaitsi, mitä tekisin monen kilon painoisella kameran mötikällä, jos se olisi liian painava reppureissuilla mukana kuljetettavaksi? Jos minulta kysytään, niin pieni on kaunista (ja kätevää)! Siksi minäkin valitsin oman kamerani huolella, yhtään kuitenkaan laadusta tinkimättä.

Minun uskollinen matkakumppanini on kohta vuoden päivät ollut Olympuksen OM-D E-M5 järjestelmäkamera, josta kerroinkin hieman tarkemmin tässä toivepostauksessa viime syksynä. Vaihdoin tähän kevyeeseen minijärkkäriin Canonista aluksi hieman skeptisenä, mutta tämä pieni tehopakkaus on todistanut minulle erinomaisuutensa useammin kuin tuhat kertaa, joten takaisin ei taida olla enää paluuta. Mukana minulla järkkärin rungon lisäksi on kolme linssiä, joista ahkerimmassa käytössä on taatusti M.Zuikon loistava 45mm 1.8, jolla otan aina kaikki yksityiskohtaisemmat lähikuvat. Maisemien ja laajempien kokonaisuuksien kuvaamisessa sen sijaan käytän mainiota ja laatuunsa nähden edullista Sigman 19mm 2.8 laajakulmaa. Kolmas linssi on M.Zuikon 40-150mm zoomi, joka on ansaitusti lunastanut paikkansa matkalinssitriossani kauempana häämöttävien kohteiden zoomailemista varten.

Sigman tilalle havittelen uutta M.Zuikon 12-40mm 2.8 PRO linssiä, mutta tällä hetkellä pelimerkit sen hankkimiseen eivät riitä. Kappas, kun tämä reissu on kivasti nielaissut suurimman osan meidän perheen käteisvaroista. Lisäksi minulla on kaksi muutakin linssihaavetta, mutta lisää niistä sitten myöhemmin. Myös Olympukselta reissulainassa oleva Tough oli nappivalinta vedenalaisen maailman kuvaamisen, kuten näistä Aitutakin otoksista voitte nähdä. Aluksi koko kamerakalusto kulki mukana Billinghamin olkalaukussa, mutta kyllästyin sekä päivärepun että kameralaukun mukana roudaamiseen ja ostin Uuden-Seelannin poistomyynneistä tällaisen näppärän suojakotelon, joka nyt sujahtaa vaivattomasti mukaan Fjällrävenin kettureppuun päiväretkille pitäen sisällänsä koko kamerakalustoni. Ja ei muuten varmasti paina tämä koko kamerapaketti kiloa enempää! Tosin useimmiten repusta löytyy pelkästään suojakotelostaan pari linssiä, sillä kamera roikkuu 90 % ajasta kaulassani tai toimii käteni luonnollisena jatkeena.

Kuten tiedätte, valokuvaaminen on minulle todella rakas harrastus. Joskus puolivakavissani haaveilen tekeväni tästä itselleni sivutoimisen ammatin. Siihen tosin on näistä taidoista vielä matkaa, mutta ainahan sitä saa nähdä päiväunia. Pyrinkin kehittymään paremmaksi kuvaajaksi joka ikinen päivä, jokaisen laukaisun jälkeen löydän jotain uutta opittavaa ja jälkikäteen kuvia katsellessani syntyy uusia oivalluksia vaikkapa sommittelusta. Valokuvaaminen on yksi suurimmista intohimoistani eläinten ja maailman tutkimisen lisäksi. Ehkä vielä joku kaunis päivä pystyn jollain tapaa yhdistämään nämä kaikki kolme? Mene ja tiedä.

Millä kameralla sinä kuvaat? Kysyttävää kuvauskalustostani?

******

IG Travel Thrusday on viikottainen kokoelma blogipostauksia. Tempauksen viralliset järjestäjät Suomessa ovat Kaukokaipuu, Running With Wild Horses sekä Destination Unknown. Lisää tempauksesta voit lukea täältä. Kaikki postauksen kuvat on otettu iPhone 4 - matkapuhelimella  ja minut löydät Instagramista nimimerkillä @rimmanen.

EN // Introducing my best travel mate - Olympus OM-D camera. These photos have been taken by iPhone 4 and the post is part of the Instagram Travel Thursday. You can read more about IGTT from here.

Pitkästä aikaa merta näkyvissä - Koh Tao

Kirjoituspaikka: Diamond Bungalows, Tanote Bay, Koh Tao, Thaimaa

Hip hei ja terveiset Thaikkulandian saarilta! Saavuimme eilen aamulla miellyttävän yöjunan ja lauttamatkan päätteeksi rättiväsyneinä kello kahdeksan jälkeen tänne Koh Taon hulinaan (yhteispiletin matkalle sai ostettua näppärästi Bangkokin rautatieaseman lippuluukulta). Kun olimme jo ehtineet tottua Myanmarin rauhaisaan meininkiin, oli kulttuurishokki melkoinen, kun lautasta ulos astuttuamme pyöreästi noin kaksisataa taksin-mopon-räpylöiden-ynnä-muun-tyrkyttäjää tuli sylki innosta päristen kunnon kauppamiehen elkein kaupittelemaan kaikkea mitä kuvitella saattaa. Pidimme suomalaisella sisulla pokkamme ja saimme heristettyä pahimmat kintereillä pörräävät herhiläiset kimpustamme marssimalla päättäväisesti pois väkijoukon keskeltä. Sitkeimmät taksikuskit kipittivät hyvän tovin perässä, sillä heidän oli ilmeisen vaikea käsittää, että joku hullu turisti haluaa kävellä rinkka selässänsä parin kilometrin matkan hotellille. Kyllä olisi herroilla omatkin jalat huutaneet liikuntaa, jos olisivat istua töröttäneet 24 tuntia penkissä.

Olimme siis viettäneet koko edellisen päivän rattoisasti Bangkokin keskustan päärautatieasemalla (eikä muuten nähty ainuttakaan mellakoitsijaa) hengaillen ja junan lähtöä odotellen. Mikäs siinä. Kuluuhan se yksi lomapäivä niinkin ja päästiinpähän ainakin näkemään monenlaista kulkijaa. Tänne kilpparisaarelle saavuttuamme emme luonnollisestikaan päässeet kirjautumaan meidän ensimmäisen yön majapaikkaamme (jonka netin kautta hätäpäissämme varasimme kirjaimellisesti turistirysän ytimestä) ennen iltapäivää, joten vuokrasimme rinkat selästä heivattuamme skootterin allemme ja lähdimme etsimään jostain saaren rauhallisemmasta kolkasta meille sopuhintaista bungalowia. Oltiin molemmat varmaan melkoinen näky hapsottavine hiuksinemme ja nuhruisine vaatteinemme, mutta eipähän ainakaan hirveästi erotuttu paikallisista teiden varsilla palloilevista raksajanttereista. Bungalowi löytyi muutaman tunnin möykkyisillä hiekkateillä kaahailun jälkeen, joten loppupäivä sujuikin totaalisesti nollaillen ja mitä upeinta auringonlaskua ihaillen.

Nukuttuamme kellon ympäri tunsimme itsemme voittamattomiksi ja lähdimme urheasti rinkat selässä keikkuen taittamaan vajaan viiden kilometrin matkaa kohti Tanobe Baytä. Ensimmäisen kilometrin jälkeen olimme molemmat ihan valmiita heittämään hanskat tiskiin, kun reput tuntuivat painavan vähintäänkin tonnin ja paita ei enää pelkästään liimautunut selkään kiinni, vaan muistutti enemmänkin miellyttävän kosteaa tiskirättiä. Emme tietenkään voineet myöntää tappiotamme ja hypätä överikalliin taksin jousille (kysyttiin hintoja kyllä, huh huh), joten jatkettiin sinnikkäästi eteenpäin. Meidän kahden päiväbudjetti on tällä hetkellä yhteensä 30 euroa, joten ei hirveästi kiinnostanut pistää siitä summasta yli kolmasosaa mittarin taksaan. 

Ehkä 1,5 kilometrin jälkeen meidät pysäytti eräs sympaattiset pulleat kasvot omaava paikallinen lava-autokuski ja kysyi mihin olemme matkalla. Kerroimme kohteemme ja hän puisteli partaansa hekotellen päätään katsoessaan meidän läpimärkiä tiskirättipaitoja ja punaisia naamoja. Tiesittehän, että matka on aika pitkä ja tie kamalassa kunnossa? Joo tiedetään, mutta ei ole oikein varaa taksiin. No ukkelihan luonnollisesti osoittautui hyväksi kauppamieheksi ja pääsimmekin hinnasta sopuun viiden minuutin vääntämisen jälkeen. Miekkonen heitti meidät lopulta päämääräämme kolmasosalla muiden kiskuriliksoista, mutta vannotti meitä pitämään suumme supussa tällaisesta diilistä. Mikäpäs siinä! Matka lava-auton lavalla näillä päällystämättömillä teillä oli kertakaikkisen järkyttävä. Onneksi äiti ei ollut näkemässä! Hengissä selvittiin kuitenkin perille ja sitten ei muuta kuin tekemään justiinsa sitä mitä varten tänne saarelle alunperin matkustettiinkin. RENTOUTUMAAN!

Että semmoiset matkustuspäivät. Huomenna (ja ylihuomenna, yliylihuomenna jne.) jatketaan tähän samaan malliin eli syödään, pötkötellään auringossa ja keinutaan riippumatossa. Saatan huikata kuulumisia taas jossakin välissä, joten palataan kuomat astialle!

Huikeeta uutta viikkoa just sulle!

PS. Voitteko kuvitella. Me ollaan ENSI viikon lauantaina jo kotona! Huisia.

EN // Travelled from Bangkok to Koh Tao by night train and ferry. It was a long way to go, but it was totally worth it! Oh, I just love it here. Just chilling.

Inle Lake ja hyvästit Myanmarille

Kirjoituspaikka: Bangkok, Thaimaa

Kuvitelkaa kuvankaunis vuorten katveessa lepäävä auringon paisteessa välkehtivä järvi, jonka päälle on  suurien paalujen varaan rakennettu paikallisen kansan usvaisia kyliä ja markkinapaikkoja. Kuvitelkaa taitavat yhdellä jalalla soutavat kalastajat ja kylien lomassa kelluvat vehreät puutarhat. Eikö kuulostakin juuri sellaiselta paikalta, joka olisi mahtava nähdä ihan omin silmin? Kuvitelkaa reissari, joka on varta vasten pomppinut pingispallon tavoin 10 tuntia bussissa nähdäkseen tuon kaiken ja on nyt matkalla tutustumaan tämän ihmeellisen kansan elämään. Tuuli tukassa tuivertaen hän istuu pitkähäntäveneen kyydissä kasvot innostuksesta hieman punoittaen. Kuvitelkaapas seuraavaksi hänen pienoista pettymystään, kun neljän päivän aikana hän ei nähnyt periaatteessa mitään muuta, kuin hotellihuoneen ja paikallisen sairaalan seinät.

Että semmonen oli meidän reissumme Inle järvelle. Yhtään ainutta kuvaa ei yllä mainituista kylistä, kalastajista saatika puutarhoista ole, mutta otin nyt muutaman kuitenkin majapaikkamme edustalla pörräävistä pitkähäntäveneistä sekä vähän itse Ngwe Saungin kylän maisemista. Nyt mokoma kuumehorkkatauti jo alkaa onneksi naurattaa! Ja kun katson tuota pahan onnen nuudelisettiä, niin voin vannoa etten koskekaan mokomaan höttöön koko loppu reissulla! Hassua muuten, että kolaa juomme kotona tuskin koskaan, niin täällä sitä on tullut lipitettyä muutama tölkki viikossa. Ehkä se auttaa siihen lievään vatsan möyrintään, jota näissä aavistuksen huonomman ruokahygienian maissa tuppaa meikäläisillä esiintymään ja onhan se sellaista myrkkyä, että varmaan tappaakin kaikki pöpöt. Paitsi tietysti nyt sitten tätä ultimaattista burmalaista vatsakuppaa, joka meihin molempiin lopulta iski. Kiitos nuudelien.

 

 

Toissapäivänä jätimme siis Inle Laken taaksemme ja lähdimme yöbussilla kohti Mandalayta. Matkan piti kestää kymmenisen tuntia, mutta jostain käsittämättömästä syystä olimmekin KOLME JA PUOLI TUNTIA etuajassa. Ennenkuulumatonta. Muutoin olisin hihkunut riemusta, mutta kun kello kolkutteli pilkkopimeällä laitakaupungin bussiasemalle siinä puoli kolmen aikaa aamuyöllä, oltiin ensin Jiin kanssa vähän ihmeissään, että mitäs nyt. Myanmarin valuuttaa oli enää niin vähän jäljellä (maassa käy maksuvälineenä oikeastaan vain kylmä käteinen, niin oma valuutta kuin USD:t ja automaatteja on joka kaupungissa tyyliin yksi), että emme voineet maksaa yöpymisestä majatalossa. Päätimme siis ottaa pienoisen riskin ja lähteä kohti Mandalayn lentokenttää, koska meillä oli seuraavana päivänä yhden aikaan lento samaisesta paikasta Bangkokiin. Mitään käryä siitä onko koko terminaali edes auki ei ollut, mutta hyppäsimme silti taksiin ja hurautettiin tuttuun tyyliin popcorneina takapenkillä pomppien tunnin matka kentälle. Taksikuski puhui noin kaksi sanaa englantia, joten hänen kanssaan kommunikoimalla emme päässeet selvyyteen, odottaisiko meitä loppuyö pihalla värjötellen vai pääsisimmekö kenties sisätiloihin.

Meillä kävi lopulta ihan uskomaton tuuri. Yksi ulko-ovista oli nimittäin jäänyt raolleen ja pääsimme luikahtamaan autioon lähtöterminaaliin. Jonkun verran oli pelko perseessä, että tuleekohan tästä sanomista, mutta taidettiin molemmat vain nukahtaa kaikkiin lämpimimpiin vaatteisiimme vuorautuen metallisille penkeille. Seuraava muistikuva on kello 6.00 aamulla, kun ympäriltä alkoi kuulua tuttua älämölöä ja hälinää. Lentokenttä oli vihdoin herännyt uuteen päivään, eikä meille luvattomasta yövisiitistä tullut kukaan sanomaan mitään. Burmalainen poliisilaitos olisikin ollut juuri se, mitä tässä sen sairaalavisiitin jälkeen kaivattiin..

Mitä Burmasta sitten jäi edellä mainitun sairastamisen lisäksi käteen? Todella ristiriitaisia tuntemuksia, niinkuin olen jo parissa aiemmassakin postauksessa kuvannut. Maa ja sen sitkeä kansa on viime vuosikymmeninä kärsineet todella paljon ensin sosialismin ja sittemmin sotilasjuntan vallan alla. Ihmiset ovat nähneet paljon sellaista epäoikeudenmukaisuutta, mitä emme itse voi edes käsittää ja varmasti osittain sen takia he ovatkin kovin nöyriä ja ystävällisiä (niitä joitakin keski-ikäisiä mällisuisia äijiä lukuunottamatta). Vaikka maan näennäisdemokratian ja niin ihmisten kuin eläintenkin kurjien oikeuksien vuoksi en tänne tule ainakaan lähitulevaisuudessa palaamaan, en missään nimessä kadu että  annoimme Burmalle nyt mahdollisuuden. Maa on selvästi kehittymässä aimo harppauksin takaisin siksi Kaakkois-Aasian mittakaavalla vauraaksi valtioksi, joka se vielä 70 vuotta sitten oli ja uskon, että tähän vaikuttaa yhtenä suurena tekijänä turismi.

Jos joskus päätät matkustaa Myanmariin, niin muista suosia paikallisia pienyrittäjiä ja mikäli mahdollista, sirotella rahojasi vähän eri puolille maata ja kaupunkeja. Esimerkiksi käymällä eri ravintoloissa ja ostamalla matkamuistot useammalta käsityöläiseltä sen yhden sijaan. Ryhmämatkoja maan sisällä kannattaa vältellä, sillä ymmärrykseni mukaan niistä kertyneet varat kilahtelevat hallituksen ja näin olleen korruptoituneen sotilashallinnon kassaan.

Nyt on yksi yö Bangkokissa takana ja meidät upgreidattiin hotellissa ihan luksushuoneeseen ilmaiseksi! Kyllä muuten maistui viime yönä unet kellon ympäri ja olemme taas valmiina kuin partiolaiset valloittamaan tyyliin maailman. Suuntana onkin seuraavaksi Koh Tao. Pistäkää tipsejä tulemaan, jos sellaisia on takataskusta heittää! Me lähdetään nyt ostamaan junapilettejä asemalta. 

Thaimaa kiittää ja kuittaa! Palataan asiaan saarilta. Pus!

PS. Onko Bloggerissa (vai meidän netissä) jotain häikkää, kun minusta näyttää siltä, että kaikki kuvat eivät niin omissa kuin muidenkaan postauksissa näy?

EN // Last days in Myanmar I was sick the whole time. We went to visit Inle Lake, but because of my stomach flu and fewer, we had to skip everything and just focus for me getting better. The last night of our trip we had to spent in the Mandalay Airport. Wouldn't do it again though. But we survived and now after sleeping like 12 hours we are again ready to conquer the world! Well, at least Koh Tao. See you later!