Huomenta ystävät rakkaat pitkästä aikaa! Nyt voin aavistuksen omaista ylpeyttä uhkuen kertoa, että luette tällä hetkellä MM-mitalistin blogia! Kyllä! Ihan uskomatonta. En oikein vielä käsitä sitä itsekään miten tällaiseen suoritukseen yllettiin, mutta niin siinä vain kävi. Jalat on edelleen koko perjantain ja lauantain jatkuneista peleistä niin krampissa, että kaikki liikehtiminen tekee kipeää. Mustelmia kropasta löytyy about sata, mutta mitäpä se haittaa, kun pääsin taistelemaan maailmanmestaruudesta näin uskomattoman porukan rinnalla.
Lähtötunnelmat suolle olivat ajoittaisesta sateesta ja +12 asteen lämpötilasta huolimatta hyvinkin korkealla! Uudet vihreät pelipaidat loistivat vielä mudattoman puhtaina ja hymyt olivat vähintäänkin korvissa!
Ilmeistäkin sen näkee, että kivaa on! Tänä vuonna mukana oli muutamia ystäviä, jotka menettivät niin sanotun suoneitsyyden, mutta eipä tainnut ketään kaduttaa, että lähtivät mukaan tähän taisteluun. Vaikkakin pelien välillä märissä kamppeissa töröttäessä paleli niin, että hampaat löivät yhteen ja kylmästä kangistuneet jäsenet piti toden teolla lämmitellä ennen pelikentälle astumista.
Ennen ensimmäistä peliä asiaan kuuluu teipata kengät jalkaan ilmastointiteipillä. Muuten voit olla sataprosenttisen varma, että popot jäävät kiinni suon syövereihin, etkä todennäköisesti nää niitä enää koskaan.
Sitten mennään! Naiset puolustusasemissa ja amerikkalainen ystävämme maalissa. Me pelasimme sekasarjassa, jossa säännöt menevät niin, että maalivahdin lisäksi kentällä tulee olla viisi pelaajaa, joista vähintään kahden pitää olla naisia. Meillä tämä toteutui onneksi erittäin hienosti, kun tyttöjä oli päivästä riippuen 8-10, joten saimme lyhyillä vaihdoilla vaihdettua kentälle koko ajan tuoreita jalkoja. Kentästä riippuen vaihtoajat olivat minuutista muutamaan minuuttiin, sillä joillakin kentillä upotti haaroihin saakka, kun taas toisilla kentillä ei tarvinut tarpoa turpeessa kuin nilkkoja myöten.
Kaikki omistautuivat jokaiselle ottelulle ihan täysillä. Kukaan ei himmaillut, vaikka meidän naisten joukosta löytyi vain yksi ainut oikea jalkapalloilija. Meidän miehet sen sijaan olivat kaikki maalivahtia lukuunottamatta vähintäänkin jonkin sortin harrastelijoita, eli omalla mittapuullani hyvinkin pro-kavereita jalkapalloilun saralla. Mitä märempi kenttä, sen "helpompi" omaa aluetta oli puolustaa, kun vastustajankin liikkeet olivat hitaampia ja pallo ui märässä mudassa. Toki märkä kenttä tarkoitti myös sitä, että pelaaminen oli fyysisesti ihan äärettömän raskasta. Heittäytymistä vaadittiinkin siis toden teolla eikä kukaan tainnut säästyä kokovartalo mutakylvyiltä.
Pelien välillä otettiin lepoa kisakatsomossa, jossa osa porukkaa taisi lauantaina ottaa pienet unetkin. Oli aika väsynyttä sakkia, kun perjantain paardit olivat venähtäneet aamun pikkutunneille saakka. Pelasimme perjantaina siis kaksi ottelua ja lauantaiaamuna oli seuraava peli starttaamassa klo 10.00. Kuvittelimme kaikki, että tämän ottelun jälkeen pelit loppuvat siihen meidän tippuessa jatkosta, joten ei olisi paha rypistys raahautua aikaisin aamulla suolle, pelata yksi peli, ja mennä jatkamaan lyhyeksi jääneitä yöunia. Asiat ei menneet ihan niinkuin kuvittelimme, sillä pelit jatkuivatkin lauantai iltapäivällä kuuteen saakka, kun meidän joukkueemme osoittautuikuin
lähes voittamattomaksi.
Lyhyen lepotauon jälkeen matka jatkui kohti pelikenttiä. Meillä oli edessä vielä kaksi ottelua, sillä olimme jo taistelleet tiemme neljän parhaan joukkoon. Tämä tuleva ottelu siis ratkaisisi sen, pääsemmekö pelamaan finaaliin vaiko pronssiotteluun.
Vaihtoaitiossa seurattiin pelejä silmät tarkkoina ja koitettiin pysyä lämpimänä.
Lauran kanssa keksittiin hyvä keino ja survouduttiin saman toppatakin sisään hytisemään odottaessamme pelivuoroamme.
Välillä jännitys tiivistyi niinkin käsinkosketeltavaksi, että siskoni pisti ihan kädet ristiin meidän puolestamme.
Ja Laura seurasi ottelua henkeä pidättäen.
Kunnes sitten.... MAALI! Ja voitto! Me päästiin finaaliin!
Finaaliottelu alkoi suoraan edellisen pelin päätyttyä ja kun siirryimme finaaliareenalle, olivat ilmeet aika epäuskoiset. Meitä vastassa olisi Venäjä, jonka tiesimme pelaavan
todella kovaa. Peli oli ihan äärettömän jännittävä ja kentän ympärille kokoontunut yleisö mylvi. Venäläisillä oli mukana omat valtavat kannattajajoukot, jotka heiluttivat venäjän lippuja huutaen ROSSIJA! Suomalaiset koittivat pistää parastaan ja huutaa päälle SUOMI! Fiilis oli ihan sanoinkuvaamaton ja vieläkin tulee kylmät väreet tätä upeaa finaaliottelua miettiessäni.
Me teimme ensimmäisen maalin ja johdimme ottelua vielä toisen puoliajan loppupuolella. Kunnes sitten, tapahtui yksi pieni epäonninen virhe oman maalimme lähellä ja peli olikin tasan 1-1.
Tästä seurasi vielä kiihtyvä jännitysnäytelmä, jonka lopputulemana Venäjä viimeisteli ottelun 2-1 juuri, kun pilli soi ottelun päättymisen merkiksi. Ilmeet olivat joukkueemme jäsenillä ensin hyvin pettyneet hävityn finaalin vuoksi, mutta parin minuutin kuluttua taas juhlittiin. Hei me voitettiin kuitenkin MM-hopeaa!
(Paitsi katsokaa meidän maalivahtia keltaisessa paidassaan.. :D )
Palkintolavalle marssittin siskoni eli joukkueenjohtajamme johdolla yleisön hurratessa.
MM-mitalit kaulassa on helppo hymyillä.
Uskomaton viikonlopppu! Kahdeksan peliä, kuusi voittoa, yksi tasapeli ja finaaliottelun tappio. Mieletön tunnelma. Huikea joukkue ja koko tiimi. Ihan paras!
Kiitos Vacas Locas ja Telinekatajat!
Ensi vuonna lähdetään kirkastamaan mitali.
PS. Täällä kesäloma jatkuu mökkeillen perheen kanssa pohjoisessa! Palataan pian astialle.
EN // We won silver in Swamp Soccer World Championships!
