2013/04/25

Tuleva vihkisormukseni by AU3 Kultasepät

Jatketaanpas hieman kevyemmillä aiheilla, sillä nyt sitä ollaan tosissaankin jännän äärellä. Kävin nimittäin eilen suunnittelemassa AU3 Kultasepillä tulevaa vihkisormustani! Kuten nokkelimmat varmasti arvasivatkin, J saa siis hääpäivänämme pujottaa mittatilauksena valmistetun rinkulan nimettömääni. Ai että on mehukasta. Sormuksesta tulee ihan taatusti upea ja täydellisen simppeli eli juurikin itselleni passeli!

Miksi sitten päädyin minua varten tehtyyn sormukseen? Ihan siksi, että en oikeastaan löytänyt valmissormusmalleista mieleistäni (en kyllä edes jaksanut hirveästi etsiä..) ja halusin ehdottomasti samalla tukea suomalaista käsityötä. Tuleehan minulle mekkokin suoraan turkulaisen ompelijan taitavista käsistä, joten tätä samaa hyväksi havaittua linjaa halusin vihkisormuksenkin kohdalla jatkaa.




Minä olen tyttö, joka ei oikein osaa käyttää koruja. Kihlasormuksenahan minulla on siro helmisormus, josta on tullut minulle vuoden (mihin tämä aika menee??) aikana jo kovin rakas. Se on samalla myös ainut koru, mitä oikeastaan edes käytän! J voisi tähän kyllä protestoida, etten minä taida muistaa kihlaakaan sujauttaa sormeeni läheskään joka päivä, mutta ei kait se ole niin justiinsa. Joka tapauksessa häiden jälkeen kaunis kihlani jää pötköttelemään korulaatikkoon, josta lupaan kaivaa sen aika ajoin vaihtelun vuoksi takaisin nimettömääni. Kuitenkin pääasiassa aion käyttää vain ja ainoastaan vihkisormustani, sillä en koe itselleni luontevaksi kantaa sormessani samanaikaisesti kahta rinkulaa. Näin ollen oli aika helppoa suunnitella vihkistä aivan tyystin erilainen, kuin mitä kihlani on. Niiden kun ei siis edes ole tarkoitus olla samasta puusta veistettyjä, saatika että niiden pitäisi natsata vierekkäin kuin nenä päähän.

Vihkistäni on siis tulossa hyvin yksinkertainen valkokultainen timangisormus, mutta kuitenkin pienellä tvistillä, joka tulee näkymään lähinnä timanttien istutuksessa. Minä olen muutenkin aika simppeli ihminen, jota on suhteellisen helppo miellyttää, joten eikös sen sormuksen kuulukin vähän kuvastaa kantajaansa? Näiden inspiraatiokuvien pohjalta sormustani lähdettiin siis rakentamaan, joten jäädään jännityksellä odottelemaan, miten upeita luonnoksia AU3:n Jussi saakaan aikaiseksi. Kolme hän niitä lupasi keskustelujemme pohjalta tehdä, joista sitten valitsen mieleiseni.


En koskaan muuten tajunnut, että häiden järjesteleminen on näin kivaa! Koko ajan on jotain uusia upeita elämämme paardeihin liittyviä juttuja, joita saa odottaa ja fiilistellä. Hihi!

Ei muuta ku töttöröö ja hyvää torstaita!

PS. Käykääpäs kaikki tuoreet tai jo naineet morsiot vastaamassa oheiseen kyselyyn, niin autatte paria opinnäytetyötään rustaavaa neitokaista. Aikaa siihen ei kulu kuin pari minuuttia. Tack och adjö!


2013/04/15

Polttarit takana ja tämä kaaso on ihan töttöröö

Muutaman päivän hiljaisuuden aikana on ehditty juhlia polttareita. Ei tosin omiani, vaan rakkaan ystäväni, joka reilun kuukauden kuluttua tulee vihdoin olemaan virallisesti palomiehen vaimo. Tämä kaaso on nyt hyvin väsynyt, mutta onnellinen. Päivä oli ihana. Morsian oli kaunis, iloinen flunssastaan huolimatta ja niin kaikissa suunnittelemissamme jutuissa mukana, että kyllä tuollaiselle naiselle oli ilo juhlia järjestää! Jätän kunnian päivän varsinaisista tapahtumista kertomisen morsiamelle itselleen ja hän varmasti läjäyttää tuhdimman kuvasaldon ilmoille lähiaikoina (jahka minä saisin ensin kuljetettua kaikki sadat fotot Lightroomin kautta..), mutta tässä muutama räpsy esimauksi. Myös Lauran blogista voitte kuikata pari hänen eilen postaamaansa fiilistelykuvaa.

No mitä se polttaripäivä sitten pitikään sisällään? Aikamatkan Lauran tähänastiseen elämään. Yksi matkalippu jäi vielä käyttämättä, joten annetaan morsion jännityksellä odottaa mitä tuleman pitää ;)






Minä ja sisko.

Kiitos kaikille mukana olleille ja etenkin toiselle kaasolle, jonka kanssa oli ihana juttuja ideoida sekä toteuttaa. Ja tietysti isot kiitokset myös meitä kuskanneelle J:lle, siskolle ja hänen miehellensä kodin lainasta aamubrunsseiluun, M:lle Hoon (aka jouluporon) valmistelemisesta polttarisankarille sekä sulhaselle valmisteluavusta. Ja tottakai suuret kiitokset myös itse päivänsankarille. Olet ihana 

Hurahtiko teidänkin viikonloppu yhtä vauhdilla?

Mukavaa viikkoa tylleröt!

PS. Apua. Milloinhan mut tullaan kaappaamaan omiin polttareihin? Jännittää nimittäin jo nyt!


2013/04/09

Pääsiäisloma via road 66


Huhhei! Sain vihdoinkin koneen huollosta ja pääsin perkaamaan pääsiäisen massiivista kuvasaldoa. Tässäpä siis teille melkoinen pläjäys meidän perheen päästäisestä Keski-Suomessa. Vuokrasimme meidän oman ja siskon miehen perheen voimin mökin, jossa neljän päivän miniloma sujui oikein rattoisasti hengaillen. Kyseinen loma-asunto oli aika mieletön. Yli puolen metrin paksuisista hirsistä veistelty päärakennus, ranta- ja savusauna sekä iso palju. Yleensä pääsiäistä on tullut vietettyä veljen luona Sveitsissä tai viime vuoden tapaan omalla mökillämme pohjoisessa, mutta nyt päätettiin yhteistuumin vuokrata mökki jostain Suomineidon vyötäisiltä, johon sekä etelästä että pohjoisesta ajavilla oli kutakuinkin yhtä pitkä matka. Perille karautettiin pitkäperjantain aamusta, jolloin ruuhkia teillä ei ollut enää nimeksikään.





Sitten asetuttiin taloksi ja loihdittiin hieman pääsiäistunnelmaa. 
Minulla jä isällä tietysti kamerat nokalla koko ajan.





Kyllä oli pöytä koko ajan sen verta koreana, että melkoista tahtojen taistelua tämän marjatan sisällä käytiin, jottei koko ajan joku käntty roikkunut suupielestä. Jatkuvan syömisen välissä oli hyvä käydä vähän reippailemassa jäällä. Oltiin ensin vähän epäileväisiä vieraan järven jäällä hiipparoimisesta, mutta mökin omistaja vakuutti jään kyllä kestävän. Hyvinhän se kesti. Ainakin aluksi.




Sitten kävi molskahdus ja meikäläisen jyhkeän elopainon alta murtui jää. Onneksi, ONNEKSI oltiin kuitenkin palattu jo takaisin rantaan ja seisoskelin laiturin vieressä, joten J sai kiskottua minut nopeasti kuiville. Karmea kokemus. Loppui se jäällä käppäily tältä tädiltä.


Pojat komennettiin paljun lämmitykseen, jotta saataisiin jääkylmässä vedessä kylmettyneet raajat lämpimäksi. Ja hyvinhän se lämmitys sujuikin, sillä tynnyrissä oli lämpöasteita yli 40. Huh huh. Ja siihen päälle vielä täydeltä terältä loistava muulikki. Ihan täydellistä.





Välillä kärryytettiin soijanakkeja. 


Ja nautiskeltiin auringosta. Niin ihmiset kuin koiratkin.



Nasu halusi aika ajoin avata ääntään, joten saimme auringon paisteen lisäksi nauttia rautarouvan "kauniista" laulusta.


Vihdoinkin sinne paljuun ja saunaan. Voiko olo enää rentoutuneempi olla! (Ja minäkö muka valkoinen kuin lakana?)




Pääsiäisloman viimeisenä iltana saimme Sveitsistä sen verran huikeita ilouutisia, että sitä varten oli ihan pakko (taas) kilistellä. Meistä tuli nimittäin siskon kanssa tuplatätejä ja vanhemmistamme tuplaisovanhemmat, kun veljeni perheeseen syntyi toinen kaunis ja terve tyttö 


Siinäpä se lyhykäisyydessään. Meidän miniloma.

Ei muuta kuin oikein riemuisaa viikkoa kuomat! 

Ylihuomenna on jo melkein perjantai. Jei.

Kuvat: Olympus OM-D E-M5 + M. Zuiko 45mm f1.8 ja M. Zuiko 17mm f1.8


2013/04/07

Vegaaniset ja gluteenittomat proteiinipannarit

Pitihän niitä päästä testaamaan. Siis niitä blogimaailmassa kohuttuja proteiinipannareita. Alkuperäisestä versiosta poiketen halusin kananmunattomia plädyjä, joihin lainasin ystäväni vinkistä Chocochill-blogin vegaanisen ja samalla myös gluteenittoman ohjeen. Yhä paranee, sekä munaton että gluteeniton! Jätin kuitenkin vaniljauutteen pois ja korvasin sen pienellä määrällä vaniljasokeria. Selkeästi pakonomainen tarve päästä aina soveltamaan.


Pannareiden ohje 10-12 kpl

1 banaani
3 dl kikhernejauhoja
1 rkl No Egg
1/4 tl leivinjauhetta
1 rkl ruokosokeria
1 tl vaniljasokeria
3 dl hasselpähkinä-mantelimaitoa 
(soija- tai kauramaitokin varmasti käy)
rypsi- tai kookosöljyä paistamiseen



Muussaa ensin banaani haarukalla. Yhdistä toiseen kulhoon kaikki kuivat aineet. Sekoita banaanin joukkoon hasselpähkinä-mantelimaito. Lisää neste kuivien aineiden joukkoon. Anna taikinan turvota noin 10 minuuttia, jonka jälkeen paista pannukakut lettupannulla kummaltakin puolelta kauniin väriseksi. Tarjoa esimerkiksi mustikoiden ja vaahterasiirapsin kanssa. Pannukakut ovat parhaimmillaan mahdollisimman pian paistamisen jälkeen syötyinä! Me ainakin pisteltiin samantien naamariin koko setti. Lisälisukkeena meillä oli eiliset mansikkarahkan jämät.




 Aika kivaa vaihtelua välipalaan etenkin näin leppoisaan sunnuntaihin. Joko olette maistaneet? 

Tämä nuhanenä lähtee nyt katsomaan armasta Herra Hoota. Kauhea ikävä mokamaa karvaturpaa, kun flunssailun takia en ole päässyt koko viikolla sen selkään saatika tekemään mitään tallihommia. Onneksi ihanat naiset auttavat ja Herra on näin saanut kuitenkin kaipaamaansa hellyyttä ja liikuntaa. Niin ja onhan tuo J:kin joutunut pistämään lusikkansa soppaan ja käymään ihan yksikseen tallilla ruokkimassa "poikaansa". On se eri mies.

Kivaa sunnuntaita tylleröt! 

PS. Meillä on täällä ollut viikonlopun ajan seitsemän (7!!) chihua kotosalla. Katsoi mihin suuntaan tahansa, niin aina siellä on joku karvanaama röhkimässä. Eipähän ole ainakaan yksinäistä!


2013/04/05

Viikonloppuja!

Kappas, lempipäiväni perjantai. Vähemmästäkin hymyilyttää.




Tämä viikonloppu menee kyllä ihan nollaillen ja leväten, kun pää on jotenkin ihan tokkurassa ja poskionteloita kolottaa. Tulisi jo kesä, niin loppuisi meikäläiseltäkin tämä kestonuha. 

Onkos teillä vapaapäiviksi jotain suunnitelmia?

Ei muuta kuin pitäkää hauskaa ja liput korkealla! Tämä tyttö painaa nyt pään tyynyyn ja nappaa trion kainaloon. J lähtee gymille, jotta edes joku pitää meidän taloudessa itsensä liikkeellä. Huomenna aion testata kohuttuja proteiinipannareita. Tosin edelleen ilman niitä munia. 

Heba!