Reissu jatkui kohti valas-safaria.
Ja taas hypitään. Älkää pliis välittäkö nuista kainalot verille hiertävistä legginseistä. Jos on kokoa liian suuret kalsarit, niin ne on vaan pakko kiskoa sinne korviin!
Ennen risteilyä meillä oli tunnin mittainen kierros valas-museossa, jossa kerrottiin todella selkeästi englanniksi kaikkea mahdollista valaista ja niiden elämästä. Tiesittekö, että nämä kaskelotit elävät yhtä vanhoiksi kuin me ihmiset ja että ne voivat sulketaa jopa kolmen kilometrin syvyyteen? Tai että ne synnyttävät elämänsä aikana keskimäärin viisi neljän metrin mittaista poikasta, joita emo imettää kaksi vuotiaiksi saakka? Minä en tiennyt. Lisää mielenkiintoisia faktoja voi vilkaista ainakin Wikipediasta.
Ystävämme kaskelotin (eng. sperm whale) luuranko ja minä pienenä kirppuna taustalla. Nämä kaverit painavat 50 tonnia ja ovat pituudeltaan vajaat pari kymmentä metrisiä.
Päästiin vihdoin merelle. Tässä vaiheessa ei vielä keinuttanut yhtään ja tähystelimme innokkaasti kaskeloteille ominaisia, 45 asteen kulmassa lentäviä, vesisuihkuja aallokon seasta.
Ilmeestäkin näkee, että nyt alkaa olla jo aika heikko happi tällä merenkävijällä.
Onneksi J ja R pitivät vahtia kannella minun pysytellessä hytissä voimassa pahoin. Valitettavasti meidän kuvasaalis valaista jäi todella laihaksi, sillä itse en pystynyt ottamaan ainuttakaan kuvaa olotilani vuoksi. Kuvausvastuu jäi pojille sekä R:lle. Hienosti he kyllä selviytyivät, vaikka tarkennus saattoi olla jossain ihan muualla kuin siinä itse kohteessa. Onneksi erinomaisia videoita oli kuitenkin useita!
Sitten alkoi (kuulemma) suihkut näkymään. Ensimmäinen valas pinnassa.
Täältä mä tuun! Valaistahan ei tosin näkynyt mitään muuta kuin hieman selkää ja sukeltaessa se kuuluisa pyrstö. Nämä kaverit eivät valitettavasti harrastaneet hyppimistä.
Tuolla alueella tavataan myös paljon miekkavalaita, mutta nyt niiden sijaan näimme kolme kaskelottia. Tai minä näin itseasiassa vain kaksi, kun kolmannen esiintyessä en pystynyt enää liikkumaan.
Ai horisonttiko kierossa? |
Tässä näätte pienen videonpätkän kolmannesta näkemästämme valaasta, joka on kuvattu todella kovasti keinuvasta paatista. Video tai nämä vaatimattomat kuvat eivät valitettavasti kerro sitä, miten upea hetki oli nähdä nuin valtavan kokoinen meren syvyyksissä asuva eläin. Fiilis oli kerrassaan u-s-k-o-m-a-t-o-n!
Nyt on upeat elikot nähty ja kotimatka voi alkaa. Hieman on edelleen pahoinvoivan näköinen tapaus tuo ruskeatakkinen kaveri tuossa keskellä..
Laitan tähän pari kuvaa Andenesin valas-safari-sivustolta, jotta saatte paremman käsityksen siitä kuinka tajuttoman suuri tuo pelkkä valaan pyrstö oli suhteessa meidän boteniin.
Kuva täältä. |
Kuva täältä. |
Oi, maata vihdoinkin näkyvissä!
Safarin jälkeen kotimatka Norjan Narvikin ja Ruotsin Kiirunan kautta kohti Suomea starttasi. Andenesissa oli tällainen aika näpsäkän kokoinen kirkko ihan mielettömällä paikalla. Kyllähän tuolla kelpais häät järjestää?
Norjasta löytyy upeita valkoisia hiekkarantoja. Vesi tosin Atlantissa on varmasti niin kylmää, ettei minua ainakaan saisi kirveelläkään tuonne polskimaan.
Sata kilometriä pois Norjan satumaisen kauniilta rannikolta Ruotsin vuoristoon ja maisemat alkavat olla jotain aivan muuta.
Ruotsin ja Norjan rajalla oli KYLMÄ. Järvet jäässä ja räntää satoi. Oltiin aika korkealla merenpinnasta, sillä tuolla ei kasvanut yhtään mikään. Ei edes jäkälä.
Kyllä sinne Jumalan hylkäämään loukkoon oli kirkko kuitenkin rakennettu. Varmaan ihan nätti paikka kesällä. Hetkinen, mehän olimme siellä keskikesällä :D
Oltaisiin menty pilkille, jos olisi tajuttu ottaa onget ja enemmän toppavaatteita mukaan. Oikeasti oli kyllä mahtava nähdä näin erilaisia paikkoja saman viikon aikana. Tyytyväisin mielin lähdimme kuitenkin laskettelemaan alas kohti Kiirunaa, jossa vietimme viimeisen ulkomaanyömme.
Olikohan ruotsalaisilla käynyt tässä pieni typo vai kenties heidän käsityksensä hyvästä huumorista?
Sitä mukaa, kun lähestyimme Kiirunaa, alkoivat lumetkin pikkuhiljaa kadota näköpiiristä. Vaikkakin sitä korkeimpien vuorten huipuilla näkyi koko ajan ja järvet olivat luonnollisestikin vielä juhannusviikolla jäässä.
Yö Kiirunassa takana ja olemme päässeet jo takaisin Suomen puolelle. Nämä tutut kaverit tien varsilla seuranamme jatkoimme matkaa Rovaniemelle, jossa vietimme yön ystävien luona.
J:n ensi visiitti Rovaniemelle ja pakkohan meillä oli käydä Joulupukin-maassa istumassa naavaparran polvella. Valitettavasti pukkia ei saanut kuvata omalla kameralla, vaan 49 euron hintaisen digikuvan olisi voinut ostaa treffien jälkeen. Ei kiitos.
Nyt on matka ja juhannus takana. Ilmekin sen kertoo, että paluu arkeen ja takaisin Helsinkiin ei ihan hirveästi napostellut.
Siinäpäs se oli. Meidän reissu näin lyhykäisyydessään.
Voin suositella ihan kaikille ja erittäin suurella lämmöllä ottamaan joskus suunnaksi pohjoisen ainaisen etelän sijaan. Se nimittäin ihan varmasti kannattaa!
Rimma, over and out.
PS. Kohta on viikonloppu!