Varattiin eilen lennot.
Sitä on tullutkin harrasteltua viime aikoina jonnin verran. Nämä lennot tosin kustantivat vain 49 euroa per kärsä, sillä kyseessä oli väli Helsinki-Lontoo ja päivämääränä lauantai 16. marraskuuta. Tuona aamuna klo 7.40 meidän pieni perheemme lähtee kiertämään maapalloa unelmiensa matkalle ja sanoo hyvästit rakkaalle kotimaalle kolmeksi pitkäksi kuukaudeksi. Ehdimme viettää yhden yön Lontoossa, sillä jatkamme matkaa sunnuntai-iltana kohti San Fransiscoa.
Jollekin kolme kuukautta voi olla lyhyt aika reissun päällä, mutta ainakin meille se on ihan älyttömän pitkä pätkä. Itse olen ainoastaan kerran ollut poissa kotimaasta puolisen vuotta asuessani vaihto-oppilaana Irlannin nummilla, mutta kaikki muut reissut ovat siis olleet maksimissaan kuukauden mittaisia. Puhumattakaan J:stä, jolle pisin aika ulkomailla yhteen pötköön taitaa olla pari viikkoa. Sanomattakin lienee selvää, että alkaa pikkuhiljaa jännittää! Miten ihmeessä raskin jättää koko elukkalauman tänne kotiin? Kai ne pärjää? Se onkin oikeastaan ainut huolenaiheeni sen lisäksi, että riittäähän meillä varmasti rahat.
Olemme laskeneet aika tarkkaan matkabudjettia viikkotasolla riippuen ihan siitä, missä maassa kulloinkin olemme. Aasiaan voi huoletta kuvitella menevän maksimissaan 20 euroa henkilöä kohden päivässä (sisältäen majoituksen ja ruuat), kun taas Australian pätkälle luku onkin 70-80 euron luokkaa. Aika huimat on erot! Ei varmaan tarvi ihmetellä, miksi puolet reissusta tullaankin viettämään Aasian kamaralla... Yksi viikko tosin on Aasiassakin aavistuksen arvokkaampi, sillä vietämme sen
Pohjois-Thaimaassa luonnonpuistossa turismin kynsistä pelastettuja norsuja hoitaen ja viidakkoon puita istuttaen. Puolet rahasta tämän viikon aikana (20 eur/pv) menee meidän omaan ylläpitoomme ja toinen puolisko lahjoitetaan luonnonpuistolle. Nämä vapaaehtoisilta kerätyt varat käytetään lähinnä norsujen ruokien hankkimiseen, mutta jatkuvasti tarvitaan uusia lahjoituksia, jotta norsujen elintilaa voidaan laajentaa ja ottaa puistoon asumaan uusia kaltoin kohdeltuja viidakon jättiläisiä. Tämä viikko
Chiang Maissa tulee taatusti olemaan yksi reissumme ehdottomista kohokohdista!
Oman osansa matkakassasta vievät tietysti rokotukset, jotka J:lle täytyy ennen reissua hankkia. Minulla pitäisi kaiken olla jo kunnossa. Lisäksi kustannuksiin pitää laskea viisumit, mantereen sisäiset matkat niin maalla kuin ilmassa, auton vuokra sekä bensakulut niin Uuteen-Seelantiin kuin Jenkkeihinkin, unohtamatta tietenkään kaikkia kotimaassa juoksevia kustannuksia, kuten asuntolainan lyhennykset sekä hevosen tallivuokrat. Tietysti kun reissussa ollaan, siellä halutaan nähdä ja kokea asioita, joten sitäkin varten on hyvä olla joku satanen taskussa. Rinkat on onneksi molemmilla, mutta riippumattoon ja kevyisiin vaelluskenkiin trekkausta varten pitäisi vielä sijoittaa. Huh. Onneksi ne päälennot sekä osa majoituksista on jo maksettu. Kovasti tässä on säästelty ja pihistelty, mutta samalla linjalla siis jatketaan vielä melkein puoli vuotta, jolloin viimein odotettu marraskuu koittaa.
(Kerrankin joku odottaa iki-ihanan, märän ja piemän marraskuun saapumista..)
Mutta kyllähän sen täytyy olla kaiken tämän pihistelyn arvoista. Irtiotto arjesta ja pois hyppääminen hermoja raastavasta oravanpyörästä tekee varmasti hyvää meille molemmille. Muistamme tämän kuluneen vuoden taatusti ainakin siitä, että olemme tehneet ihan älyttömästi töitä unelmiemme matkan eteen. Muistamme tämän ajan varmasti myös läpi vuoden jatkuneesta ensimmäisen yhteisen oman kotimme remontoinnista sekä yhdestä elämämme tärkeimmästä päivästä, jolloin sanomme toisillemme tahdon. Ja myöskin siitä hetkestä, jolloin hyvästelemme kyyneleet silmissä kaikki läheisemme ja olemme rinkat selässä valmiina ottamaan loikan kohti tuntematonta. Yhdessä. Avioparina.
Ihanaa viikkoa ystävät!
Kyllä tämä elämä on mahtavaa.
