2014/09/29

Ystäviemme delfiinien puolesta

Eilen aamuna uutisia lukiessani tunsin jälleen kerran sitä vuosien varrella niin tutuksi tullutta voimattomuutta ja surua tietäessäni, että ei ole paljoakaan mitä voisin asioiden eteen tehdä. Oikeastaan ainut tapa, jolla tämän hetkisten resurssieni puitteissa voin mitenkään mihinkään vaikuttaa Facebook-spämmäämisen ja vetoomusten allekirjoittamisen lisäksi, on kirjoittaa ajatuksiani tänne blogiin. Niinpä nyt sen teen, ystäviemme delfiinien puolesta.

Kenellekään uutisointia seuraavalle ei liene jäänyt epäselväksi, että vuosittainen delfiinien teurastus on jälleen kerran alkanut Japanin Taijissa. Eilen lukemani uutinen kahdesta perheensä keskeltä loppuelämän vankeuteen kaapatusta pallopäävalaasta sai kyyneleet nousemaan silmiini. Myös näiden delfinaarion elinkautiseen ihmisten iloksi vangittujen valaiden huolesta epätoivoinen perhe on saarrettu verkoilla Taijin poukamaan ja heidän kohtalonsa on toisaalta yhtä surullinen, mutta toisaalta heille koittaa kohta ikuinen vapaus. Japanilaisten lautasilla..


Vangituksi tuleminen on delfiineille ja muille valaille erittäin raskas kokemus, josta läheskään kaikki eivät selviä. Esimerkiksi yksi ikiomaa häpeäpilkkuamme Särkänniemeä varten vangituista delfiineistä menehtyi pyydystämisen jälkeiseen stressiin, puhumattakaan kuinka monta Särkänniemen delfinaariossa syntyneistä poikasista on kuollut pian maailmaan putkahtamisensa jälkeen. Mediassa viime kuukausina paljon keskustelua herättänyt Särkänniemen delfinaarion hallittu alasajo saa minulta henkilökohtaisesti täyden kannatuksen. Pitkään vankeudessa eläneitä (osa delfiineistä on vangittu Tampereelle Meksikonlahdelta, osa on syntynyt vankeudessa) eläimiä ei luonnollisestikaan voida vapauttaa suoraan mereen, vaan eläinsuojelujärjestöt ovat ehdottaneet selvitettäväksi mahdollisuuksia siirtää delfiinit kuntoutumaan luonnonmukaisiin oloihin delfinaarioeläimille pian valmistuvaan turvakotiin. Delfinaarion kannattajat vetoavat usein "opetukselliseen" antiin, jota delfinaario suo kaikille suomalaisille merinisäkkäistä. Nyt kun ymmärryksemme eläinten tuntemuksista ja kärsimyksistä on päivänselvää, en missään nimessä toivoisi tulevien jälkipolvien kuvittelevan, että meidän kaksijalkaisten "ylivertaisuuden" vuoksi on ihan ookoo vangita näitä ihmisten tavoin älykkäitä eläimiä tekemään temppuja ahtaisiin betonialtaisiin vain oman huvimme vuoksi.

Valitettavasti Tampereen kaupunginvaluusto äänesti viime viikolla tämän aloitteen nurin, mitä en sinällään ihmettele kun valtuustossa tuntuu istuvan näinkin asiantuntevaa ja empaattista porukkaa. Erään rouva valtuutetun mielestä Tampereen delfiinit ovat "hyvin onnellisen näköisiä uidessaan vapaasti siellä tilassa" (ahdas betoniallas luonnossa jopa 100 kilometriä päivässä uivalle delfiinille on varmasti "mahtava" juttu). Kyseinen valtuutettu pystyy kuulemma arvioimaan delfiinien onnellisuuden sillä perusteella, että hän katsoo paljon luontodokumentteja. Että sillä tavalla.

 

Eivätkä nämä ikävät uutiset loppuneet vielä tähän. Japanin Taijin ohella myös ystävämme Venäjä on jälleen kunnostautunut eläinten oikeuksien saralla, sillä Moskovaan on rakenteilla delfinaario, johon aiotaan tuoda esimerkiksi luonnosta vangittuja miekkavalaita. Myös Tanskalle kuuluvilla Färsaarilla on juuri aloitettu vuosittaiset delfiinien ja pallopäävalaiden lahtaustraditiot, jonka lopettamiseksi voit allekirjoittaa vetoomuksen täällä.

Onneksi eräs pieni valopilkku tähän delfiinien ja valaiden synkkään kohtaloon tuli tietooni perjantaina. Neljä vuotta sitten kalastaja vangitsi merestä delfiinin, joka myytiin paikalliseen delfinaarioon temppuilemaan ihmisille. Delfinaarioita kuitenkin painostettiin luopumaan delfiineistä, ja ne siirrettiin turvakotiin kuntoutumaan ja odottomaan vapautumista takaisin luontoon. Yksi delfiini päätti kuitenkin ottaa ohjat omiin käsiinsä ja karata turvakodista. Neljän vuoden eron jälkeen se onnistui kuin onnistuikin löytämään alkuperäisen laumansa ja pääsi onnellisesti palaamaan takaisin perheensä luo. Ihan uskomatonta.
 

Free Willy-tyyppiset ratkaisut eivät taida olla kovin realistisia, joten mitä sinä ja minä sitten voimme näiden sympaattisten ja fiksujen merinisäkkäiden eteen tehdä? Yksi parhaimmista keinoista on jakaa tietoa, jota minäkin tässä parhaillani koitan tehdä. Jakakaa ja kommentoikaa näitä epäkohtia sosiaalisessa mediassa, jolloin ehkä se kaveri siellä ruudun toisessa päässä alkaa myös pohtia asioita, jotka eivät ehkä aikaisemmin ole tulleet edes mieleen ja jättää seuraavalla kerralla delfinaariovisiitin välistä. Allekirjoittakaa myös vetoomus Särkänniemen delfiinien puolesta. Mutta ennenkaikkea, älkää tukeko omilla rahoillanne delfinaarioita tai muitakaan merinisäkäspuistoja. Tämä on erittäin tärkeää, sillä niin kauan kuin tällainen toiminta on taloudellisesti kannattavaa, tullaan yhä uusia delfiinisukupolvia vangitsemaan luonnosta perheidensä keskeltä kärsimään elinkautistaan meidän ihmisten itsekkyyden ja rahanahneuden vuoksi.

Postauksen kuvituksena on Uudessa-Seelannissa näkemiämme villeinä, vapaina ja taatusti onnellisina eläviä delfiinejä. Juuri niissä oloissa, minne ne kuuluvatkin. Eivät sirkuspelleiksi ahtaisiin ja virikkeettömiin betonialtaisiin.

Ei muuta kuin kohti parempaa huomista kamut! Niin meille kuin ystävillemme delfiineille.

PS. Jos dokumentit Cove tai Blackfish ovat jääneet katsomatta - suosittelen lämpimästi!


2014/09/26

Meikäläisen syksyn check list

Syksy saa ja meikäläisen mielessä olisi monta asiaa, jotka olisi lähes pakko saada toteutettua ennen kuin viimeisetkin kellastuneet lehdet ovat puista varisseet maahan ja maha-asukas on ulostautunut yksiöstään. Tämä syksyn check list olisi huomattavasti pidempi, JOS kykenesin esimerkiksi vaeltamaan taikka nukkumaan telttapatjalla, sillä veri vetää jopa unissa metsään. Haluaisin niiiiin kovasti pakata repun ja suunnata kohti Lapin korpia tai vaikka tuohon läheiseen Nuuksioon Kean tavoin. Ehkä ensi vuonna sitten? Jotenkin Suomi-matkailu on omassa mielessäni noussut koko ajan suurempaan arvoon männä kuukausina ja tällä hetkellä en oikeastaan haikaile lähteväni kauas pois sinne mis on lämmin, vaikka edellisestä postauksesta niin voisikin äkkiseltään päätellä. Olishan se kivaa joo, mutta todennäköisesti ensi vuosikin pysytellään vielä euroopassa ja kerätään rahaa meidän henkilökohtaista ameriikan valloitusta varten. Mutta siihen listaan.

Minun syksyn check list:

 - Mene retkelle syksyn väreissä kylpevään metsään
- Juo edellisen kohdan ympäristössä kuppi höyryävän kuumaa kaakaota isän tekemästä kuksasta (isä voisitko tehdä Pöklyllekin jo oman pikku-kuksan?)
- Nautiskele pari nuotiolla kärryytettyä soijamakkaraa sopivassa seurassa
- Ikuista kameralla syksyisessä lehtikassassa ilakoiva tyyppi (vapaaehtoisia?)
-Käperry sohvalle viltin mutkaan kynttilänvalossa ja rentoudu
- Käy Suomenlinnassa tai jossain muussa sopivan kolkossa ympäristössä fiilistelemässä sykyseisen harmaata merta
- Mene mökille pohjoiseen (tämän aion toteuttaa vaikka ambulanssikyydillä)
- PESE IKKUNAT (herrajumala niistä ei nää kohta läpi ja viimeisetkin valonsäteet suodattuu siihen sontakerrokseen)
- Haravoi ja möyhi piha (vois olla aika luopua niistä jo aikaa sitten nuupahtaneista kesäkukista...)
- Pese ja viikkaa kaikki Pöklyn pikkuruiset vaatteet valmiiksi (2 kuukautta to go)
- Virkkaa ikuisuusprojekti nimeltä kylppärin matto valmiiksi (rasittavaa puuhaa!)
- Osta tietokone (pöytäkone siis, läppäri en enää virallisesti kestä sua)
- Siivoa ulko-varasto, jotta vaunut mahtuisi sinne (tää on kyllä miehen heiniä)
- YLÄKERTA VALMIIKSI (oiskohan ne listat nyt pötkötelleet tarpeeksi kauan toimettomina?)
- Viimeisinpänä ja vaikeimpana rastina: Myy Nisu. Voi tätä luopumisen tuskaa! Jos joku tarttee hyvää ja näppärää city-autoa, niin laita viestiä (sniif)

Mitä sun syksyn listaan kuuluu? Tai mitä teille kuuluu noin ylipäätänsä?

Huisia viikon parasta päivää kamut!

Kuvituksena muutama kännykkäräpsy männä viikoilta. Huomaa muuten kuvien laadusta mitkä on otettu miehen iPhone5S:llä ja mitkä mun Tsamtsungilla...





2014/09/23

Ajatukset maailman toisella puolen

Illalla kuuntelin nukkumattia odotellessa, kuinka sade ropisi ullakon kattoon ja tuuli hakkasi vaahteran oksia vasten ikkunaa. Ihan järkky myrsky, mutta tällaisina iltoina onkin parasta hevosen hoitamisen jälkeen käpertyä viltin mutkaan sohvalle höyryävän teemukin ja kirjan kera. Tai sitten voi unohtaa sen kirjan kuten meikäläinen teki ja sukeltaa vanhojen kuvien mukana jonnekin kauas pois, sinne mis on lämmin.

Cookinsaaret ja Aitutaki on ehdottomasti yksi uskomattomimmista paikoista, joissa olen koskaan elämäni aikana päässyt käymään. Rakastan vuoria, metsiä ja järviä yli kaiken, enkä myönnä olevani kummoinenkaan biitsityttö, mutta tämä piskuinen saari Tyynessävaltameressä saa kyllä sydämeni läpättämään kerta toisensa perään. Täydellisempää honeymoon-kohdetta saa hakea, sillä saarelta löytyi meidän lisäksemme vain kourallinen muita turisteja ja pienen kylän verran leppoisaan elämänrytmiin tottuneita paikallisia, jotka saavat elantonsa turismista. Aitutakilla jos jossain aika on todellakin pysähtynyt.

Voin melkein tuntea vitivalkoisen kuumana polttavan hiekan varpaiden välissä ja laguunin turkoosin hehkun näitä kuvia katsellessani. Onko tällaisia helmiä ihan oikeasti olemassa? Voi muistoja.
 

Innostuneille tiedoksi, että Cookinsaarille pääsee niin Uudesta-Seelannista kuin Amerikastakin käsin. Losista lento kestää apauttirallaa 8 tuntia ja Aucklandista nelisen tuntia + siihen päälle halutessaan tunnin sisäinen siirtymä minimaalisella potkurikoneella pääsaari Rarotongalta Aitutakille. Pitkä on matka, joten ihan ei viikon takia kannata tänne asti lähteä haalautumaan. Tai no, mikäs minä olen ketään neuvomaan. Paikka on kyllä kokemisen arvoinen, joten jos siltä tuntuu, niin ei muuta kun menoksi. Ainakin Air New Zealand tekee siis stop-overeita saariryhmälle lentäessään väliä USA-NZ. 

Itse päätimme jo saarella ollessamme, että tänne vielä joskus palaamme. Ehkäpä 10-vuotis hääpäivänä pakkaamme perheemme ja lähdemme kohti maailman laitoja. Tismalleen maapallon toiselle puolen.

Lämpöä syysmyrskyyn kamut ja huisia uutta viikkoa!

PS. Kaikki Cookinsaaria koskevat postaukset löydät täältä.